sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vanha koulupöytä

Puhuin aikaisemmin että minulla olisi katsottuna sopiva pöytä alakerran työtilaan. Löysin nimittäin käytettynä vanhan koulupöydän, joka kaipaili hieman tuunausta, mutta uskoin että pöydästä tulisi siisti pienellä laitolla. Kävimme siskoni kanssa hakemassa pöydän eräältä varastolta ja kotiin päästyämme aloin heti töihin. 
Ensimmäisenä irroitin huonokuntoisen pöytätason. Aluksi oli tarkoitus fiksailla vanhaa pöytätasoa, mutta päätinkin vaihtaa sen kokonaan uuteen. Ostin  bauhausista sopivan kokoisen liimapuulevyn ja käsittelin sen valkoisella osmo colorilla. Jalat maalasin muutamaan otteeseen mustalla maalilla ja lopputulos on todella hyvä, vaikka epäilinkin maalin tarttumista jalkojen pintaan. Kun jalat olivat kuivat, ruuvasin uuden tason pöytään kiinni. Ja valmista tuli! 
Taas olen tyytyväinen, etten heti mennyt ostamaan uutta pöytää. Pienellä vaivalla vanhasta pöydästä sai uudenveroisen ja ulkonäkö miellyttää ainakin minua kovasti.Tässä pari kuvaa lopputuloksesta, mutta koko huonetta en vielä kuvaile. Sen verran keskeneräistä siellä on vielä sisustuksen osalta. Jokatapauksessa tulette näkemään vielä kuvia kokonaisuudesta kunhan saan kaiken valmiiksi :)

Laura




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti