lauantai 23. toukokuuta 2015

Valoa olohuoneeseen

Meidän olohuoneessamme toimii valoina ainoastaan kattoa pitkin menevät "valotangot"/spotit, miksi niitä nyt kutsutaankaan. Ne ovat jo entisten asukkaiden jäljiltä ja emme nähneet mitään syytä niitä vaihtaakkaan. Valoissa on himmentimet ja spotteja on paljon, joten ovat mielestäni myös käytännölliset. Kattovalaisimien lisäksi olen kuitenkin jo pitkään ajatellut hankkivani lattiavalaisimen tuomaan kodikkuutta. Sen paikkaa on helppo siirrellä tarpeiden mukaan ja sopii oikeastaan mihin huoneeseen tahansa. Nyt tämä valaisinasia tuli kuitenkin ajankohtaiseksi, koska piirongin ympärys näyttää tyhjältä ja sitä nurkkausta olisi tarkoitus sisustaa. Kokosin muutamia mieleisiä valaisimia kollaaseihin, joten ehkä päätös helpottuu. Valaisimen väri mitä luultavimmin tulee olemaan musta, vaikka eri vaihtoehtoja olenkin käynyt läpi. Mietin myös ikean Ranarp-valaisinta valkoisena, sillä meillä on samaa sarjaa olevat kattovalaisimet ruokapöydän yllä, mutta uskon että hylkään sen ajatuksen. Kaikki nämä valaisimet ovat kuitenkin suht edullisia, joten nyt pitäisi enää vain päättää.

Mitä pidätte näistä vaihtoehdoista? Onko muita edullisia ehdotuksia?

Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti